Pesukoneet

Älä jätä pesukoneita päälle

Talojen vesivahingoista lähes 20 prosenttia aiheutuu astian- ja pyykinpesukoneista sekä lämminvesivaraajista. Varsinkin astian- ja pyykinpesukoneiden vahingot olisivat helposti estettävissä kytkemällä ja käyttämällä niitä huolellisesti.

Yleisimpiä vahingon aiheuttajia ovat täyttöletkun liittimen löystyminen ja poistoletkun murtuma. Kytkentäletkujen vuoto pysyy helposti huomaamattomana ja paljastuu vasta kosteusvaurioiden perusteella. Uusissa pesukoneissa on tulvasuoja, mutta se ei estä vuotoa täyttöletkusta.

Pesukone on aina liitettävä vesijohtoverkostoon omalla hanalla ja hyväksytyllä, paineenkestävällä täyttöletkulla. Pesukonehana on sijoitettava näkyvälle paikalle, jolloin sen muistaa myös aina käytön jälkeen sulkea.

Täyttöletkun sulkuventtiili pitää asentaa helposti käytettävään paikkaan esimerkiksi pesupöydän pintaan. Venttiilin sulkeminen käytön jälkeen tekee täyttöletkun "paineettomaksi" ja estää siten vesivahinkojen synnyn.

Pesukoneen poistoletku on asennettava kiinteästi asennusohjeen mukaisesti siten, että koneeseen ei tapahdu takaisinvirtausta. Poistoletkun kunto ja tiiviys tulee tarkastaa määräajoin, esimerkiksi kaksi kertaa vuodessa.

Näin torjut astian- ja pyykinpesukoneiden vuotovahingot

  •  Sijoita pesukone lattiakaivolliseen tilaan jos suinkin mahdollista
  •  Asenna pesukonehana näkyvälle paikalle, esimerkiksi pesupöydän hanan yhteyteen
  • Käytä vain valmistajan suosittelemaa ja pesukoneeseen tarkoitettua paineenkestävää letkua
  • Tarkasta täyttöletkun liittimet säännöllisesti
  • Uusi täyttö- ja poistoletkut 5 - 10 vuoden välein
  • Vesitiivis lattia pesukoneen alla helpottaa vuotojen havaitsemista
  •  Sulje aina pesukoneen hana, kun et käytä pesukonetta

ÄLÄ KÄYTÄ PESUKONEITA ILMAN VALVONTAA!!