Järjestyshäiriöt
Naapurisovun kannalta on tärkeää muistaa, että yhteinen asuminen on
erilaista kuin omakotiasuminen. Naapureiden elämästä aiheutuu aina ääntä
ja toimintaa, vaikka oltaisiin kuinka varovaisia. Harva meistä
tahallaan kolistelee vain naapureita kiusatakseen.
Kun järjestät juhlia kotona, on fiksua ilmoittaa niistä naapureille
esim. rappukäytävään laitetulla ilmoitukselle. Muista kuitenkin, että
jokaisessa talossa on järjestyssäännöt ja yörauhan aika.
Jos kuitenkin naapuri häiritsee yörauhaa tai muutoin on parasta ensin
ystävällisesi huomauttaa asiasta. Jos keskustelu ei auta tai
keskusteluun ei ole mahdollisuutta tai häiriö on jatkuvaa, ilmoita
asiasta kirjallisesti isännöitsijälle. Kirjeestä tulee selvitä
häiriköinnin luonne, ajankohta jne. Isännöitsijä lähettää häiriön
aiheuttajalle kirjallisen huomautuksen. Mikäli häiriköinti kuitenkin yhä
jatkuu, tee uusi kirjallinen ilmoitus. Olisi hyvä, jos sinulla nyt
olisi häiriköinnille myös muita todistajia. Hallitus antaa tutkinnan ja
harkinnan jälkeen kirjallisen varoituksen. Muutaman varoituksen jälkeen
asia etenee yhtiökokoukseen huoneiston haltuun ottamiseksi.
Vaikeasta yöllisestä häirinnästä tulee ilmoittaa suoraan poliisille.



